
Päivi Lappalainen
Aloin aktiivisesti kirjoittaa runoja joskus 15-vuotiaana. Tosin ensimmäisen runoni kirjoitin Jari-nimisestä pojasta jo 9-vuotiaana. Hän oli isosiskoni Pirjon luokkatoverin pikkuveli. Hänen kanssaan jäimme joskus iltaisin kahdestaan, kun Pirjo ja Jarin isosisko Päivi lähtivät disco Catacombiin Lahdessa. Ja äiti ja isä olivat myös tansseissa. Jari oli hoikka, pitkä ja vaalea poika. Ihastuin.
Puiden varjossa sinut nään,
olet muuttunut paljon.
Et päätäs käännäkään
käsi vierelläs sua palvoo.
10-vuotiaana tein jonkun kirjaa muistuttavan töherröksen espanjalaisesta perheestä, vaikken tiennyt koko Espanjasta mitään. Asuimme Lahdessa Hakakadulla, ja naapurin rouva kannusti kovasti jatkamaan.
Murrosiän myllerrykset ja suuri tuskainen ensirakkaus patouttivat minut kirjoittamaan runoja. Ensirakkauteni Kari oli Lahden komeimpia uroita varsinkin miehistyttyään ja mentyään inttiin. Hän aiheutti toiminnoillaan minulle hyvin paljon tuskaa. Mutta kukapa olisi seppä syntyessään. Olin liian herkkä niinkin kokeneen sällin talutushihnaan. Siinä olivat hyvät eväät rakkausrunoille.
Lukiossa kirjoitin pääasiassa runoja, mutta myös yhden mainittavan aineen nimeltä Musiikkia yli rajojen. Se arvioitiin uniikiksi. Kuvaan siinä Pihtiputaan rockfestivaaleja vuonna 1982, jolloin nukahdan amerikkalaisen Davidin viereen Pelle Miljoonan laulaessa Hyvää yötä maailma.
Lukion äidinkielen opettaja Irma Willman kannusti ja kehotti minua lähettämään runojani kirjailija Risto Ahdille. Saatuani nipun takaisin muistan Riston neuvoneen, että asioiden pitää patoutua kunnolla, että syntyy voimakasta ja vaikuttavaa tekstiä.
Päijät-Hämeessä julkaistiin Optimisti-lehteä ja olin tosi onnellinen, kun sain ekan runoni joskus 1983 lehteen. Suuren uutisen kertoi runoilija Arto Kytöhonka Päijät-Hämeen kesäyliopiston Luovan kirjoittamisen kurssilla, jolla kävin tuona samaisena kesänä. Kytöhonka julkaisi kirjoituksiani 4 vuotta Optimistissa, jonka päätoimittajana toimi. Hän myös kannusti ja antoi minulle palautetta lähetellen postikortteja kotiini. Sitten runosuoneni tyrehtyi hetkeksi. Tapasin tulevan mieheni 1985. Minut palkittiin myös Maaseudun Sivistysliiton kirjoituskisassa runoistani tuolloin.
Käydessäni Orimattilan emäntäkoulua vuosina 1983-84 toimitin emäntäkoulussa koulun historiassa jo aiemminkin tuttua Kipinä-lehteä vuoden ajan. Ainakin rehtori Oijala luki sitä silmät tapillaan. Lähetin jonnekin Iltapäivälehdestä löytämääni osoitteeseen tekstejäni. Yhtenä iltana minulle soitti sisäoppilaitokseen kirjailija Kalevi Seilonen ja kertoi haluavansa lisää runojani. Näin sain kolme kohtalaisen hyvää runoa julkaistua Runous-lehdessä, jonne kirjoittivat ne Oikeat Kirjailijat, myöhemmin myös idolini Juice. Nuo runot käännettiin skandinaavista Cafe Existence julkaisua varten ruotsin kielelle. Myöhemmin Seilonen arvioi esikoisrunoteokseni, ja sain häneltä hyviä vinkkejä.
Nämä olivat kirjoittajan alkutaipaletta, joka on ollut pitkä. Noiden vuosien jälkeen kävin muutaman päivän lehtikirjoittamisen kurssin Hollolan Kestikievarissa 1985. Ajattelin, että en varmasti ala miksikään lehden avustajaksi. Mutta kahden vuoden päästä huomasin toisin käyneen. Etelä-Suomen Sanomien Huvi- ja Hyötyosaston vastaava Marjukka Mård toivotti minut melkein yhdeltä istumalta tervetulleeksi kesätöihin. Jostain syystä en mennyt. Takanani oli siis loistava tulevaisuus. Ja edessä vietävä määrä kursseja, jotka on juosten kustu tai laukattu. Viimeksi juuri Nuoren Voiman kulttuurilehtien avustajakurssi, jossa jo vetäjinä huipputekijät. Itseään paremmassa seurassa toivottavasti kehittyy
Sitten tuli aikoja, että en kirjoittanut runoja, tein vain juttuja City-lehteen. Pohjanmaalla sijaitsi lehtijuttutoimisto, joka ihastui artikkeleihini niin että halusi minun kirjoittavan sinne aina juttuja, joita julkaistaisiin kahdessa tai jopa viidessä lehdessä kerrallaan. Siihen aikaan innostuin myös radiosta. Jutuista myös maksettiin.
Teinkin juttua Lahden Rytmiradioon. Kunnes lama kouraisi, synnytin ensimmäisen lapseni ja odotin jo toista. Muutettuamme Rajamäelle aloin toimittaa Pallero-lehteä, joka oli pieni äänitorvi pienten lasten äideille ja alan ammattilaisille. Tein juttuja myös Kansalaisradioon Helsinkiin. Kirjoittaminen ja puhuminen säilyivät harrasteena.
Kun lapset kasvoivat, työelämä vei minut kymmeneksi vuodeksi myyntipäällikön hommiin. Hoidin ne huolella, kunnes päätin lopettaa. Lähdin keittiötöihin. Valmistuin kokiksi. Tein kaksi runokirjaa ja toimitin yhden, ja juttuja. Nyt olen laajentanut, sisäistänyt ja syventänyt. Eikä loppua näy. Päätin, ettei minun tarvitse joka paikassa heilua. Lapsetkin ovat lähteneet jo pesästä melkein kaikki.
Viisi vuotta avustin jopa Kaupunkilehti Varttia 2000-luvulla.
Toimin muutamissa yhdistyksissä mielelläni. Paltta on monipuolinen ja aktiivinen. Pyrkii huomioimaan mahdollisimman monia jäseniään. Siellä on myös mukavia ihmisiä. Eurooppalainen Kulttuuriyhdistys on toinen paikka, jossa olen aktiivinen. On muitakin muun muassa epävirallinen ”Me Tosikot”, joista suurin osa kuuluu Uudenmaan kirjoittajiin.
Yhden kurssin valmentajani, kirjailija Marija Vantti kehotti minua kustantaja Eija Tuomelan ohella keskittymään yhteen lajiin kerrallaan, koska teen päivätyökseni muuta. Oikeaan osuivat.
ei auta enää buranat
ei auta kysellä hoitajilta
mikä sinun on
nyt kun on taas
tankattava
rakkauden
panssarivaunu täyteen
kiihkeitä
pehmeitä
unelmia
ladattava
kohti maalitaulua
että osuisi
kohilleen
kerrankin.
Onnistun.
Päivi Lappalainen