Hilkka Mattila
Jokainen meistä tarvitsee elämänsä varrella esikuvia ja kannustusta. Minun lapsuusvuosieni idoli oli naapurissa asunut paikallislehden toimittaja, myöhemmin TV:n uutisankkuriksi kohonnut Esko Tommola. Kouluvuosinani kohtasin monta hyvää Suomen kielen ja ainekirjoituksen opettajaa. Kannustavin oli sittemmin WSOY:n kirjallisena johtajana elämäntyönsä tehnyt Ville Viksten. Muistelin hänen oppejaan, kun elämässä tuli vastaan vaikeita päiviä.
Kirjoittamiseni oli kouluaikojen jälkeen pääasiassa asiatekstejä ja onnittelurunoja. Kadonnutta luovuuttani pääsin etsimään 1990-luvulla Kotkan Pekkas-Akatemiassa. Silloinen rehtori Matti Mäkelä lähetti kirjoitelmiani kustantajalleen, mutta niistä ei koskaan kuulunut mitään.
Kirjailijayhdistys Paltta ry järjesti kansainvälisiä Paltta-Baltto-tapahtumia ja mieleeni ei edes tullut, että voisin kuulua ”oikeitten” kirjailijoiden joukkoon. Kymenlaakson kesäyliopiston järjestämälle ja Irja Sinivaaran ja Ulla-Maija von Hertzenin vetämälle Elämäkertakurssille kuitenkin osallistuin. Sen jälkeen kirjoittajaelämäni alkoi.
Menin mukaan Kouvolan ja Luumäen kirjoittajaryhmiin. Kouvolassa Antti Seppä, Leo Laurila ja Teuvo Hämäläinen vetivät parhaimmillaan kirjaston auditoriontäyteisiä ryhmiä. Luumäen pienemmässä ryhmässä ryhdyimme tekemään Palttan ehdotuksesta antologioita. ”Ja tulin tarhaan” ilmestyi vuonna 2005. Sen menestyksen innoittamina teimme jouluantologia ”Tähtipuun” vuonna 2007. Luumäen taideseuran kanssa teimme vuonna 2012 satukirjan ”Charlottan hevonen ja muita tarinoita Taavetin linnoituksesta”. Jokainen kirja opetti, kasvatti ja tuotti iloa. Luumäen Lehti on julkaissut ja julkaisee edelleen ryhmän kirjoituksia Kynä ja Muste-palstalla. Julkaistu teksti innostaa aina jatkamaan.
Kirjoittamisoppia antologioiden työstämiseen saimme Irjan ja Ulla-Maijan lisäksi mm. Risto Urriolta, Toivo Laaksolta, Petri Hannulalta ja Sari Kanalalta. Kotalahden kirjoittajaleireille osallistuimme monena kesänä.
Omat kirjani ovat minulle edelleen ihmeitä. Ne ovat itse halunneet syntyä. Eteläkarjalainen ruoka- ja perinnekirja ”Särä- Lemin herkku” (v. 2006) sai alkunsa kirjoittamisopintojeni tietokirja-osuuden myötä kirjallisuuden läänintaitelija Petri Pietiläisen ehdotuksesta. ”Höyryjen matkassa Saimaan sisaren Kivijärven vesillä” (v. 2010) koostui ensin asuinkyläni kotisivuille tekemistäni paikallisjutuista. Kiinnostuin naapureiden kertomista laiva- ja tukkilaistarinoista ja tekstiä kertyi kuin itsestään. Uittoreitti Väliväylä jatkui aina Kymijokeen saakka ja kirja koko vesireitistä ilmestyi vuonna 2015 nimellä ”Tukkien matkassa Väliväylällä Karjalasta Kymenlaaksoon”. Kirjoittelen nykyisin www.tukkienmatkassa.fi sivuilla blogia. Iloinen yllätys oli, kun Etelä-Karjala instituutti julkaisi tänä kesänä ”Särä – Lemin herkku”-kirjasta 4. korjaillun painoksen.
Löysin kahdelle ensimmäiselle kirjalleni hyvän kustannustoimittajan ja kustantajan. Kolmannen kirjan tein omakustanteena. Kirjan tekemisen osa-alueet kirjoittamisesta markkinointiin ovat tulleet tutuiksi. Koska matka konseptista kirjaan tehdään kuvainnollisesti polvillaan, kirjoittajaystävien tuki on ollut tosi tärkeää.
Ensimmäiseen antologiaan kuvailin kirjoittamista:
Hajosin palasiksi.
Minusta irtosi liuskaa,
suorakulmaa ja säröä.
Osa putosi varpailleni,
osa ajelehti sisuksiini.
Muistan kaikki palaseni,
tunnistan omat muruni.
Kokonaisena olisin vain
tavallinen kivi.
Hajonneena olen
ikuisen ajan kuvastin.
Laivakirjan lopetin tunnelmointiin:
Pihka ja terva tuoksuvat.
Havupuu ei heilu.
Vuorten kaiku vastaa höyrylaivan huutoon.
Rannalla soi haitari.
Asun Kivijärven saaressa ja ympärillä on vaihtuvien vuodenaikojen lumo:
Syyspäivän tasaus:
Lampaankäävät kurkistelevat kalliolla.
Kuikat tekevät pitkän sukelluksen.
Pakkaavat matkatavaroihinsa keltaisiin lehtiin
käärityn kesän.
Nousevat siivilleen ja kirkaisevat supatteleville sienille
tiedoksi uuden osoitteensa.
Välimeri, Kaakonkulma.
Kuljet auraavat Kuutostien yllä.
Hilkka Mattila
Kirjoittaja: Paltta 
Paltta 