Kati Kunnaala
Moni on sanonut, että lukemisen sivutuotteena syntyy usein kirjoittamista. Minulle kävi juuri näin. Olen ahminut kirjoja kuusivuotiaasta saakka hirmuisia määriä ja tässä kohtaa pato murtui. Sain vauvan 2010 helmikuun alussa ja minulla oli pitkästä aikaa päivittäin tilaisuus nukkua vauvan kanssa makoisat päiväunet. Päiväunilta herätessä oli uskomattoman hiljaista. Vauva sekä pari vuotta vanhempi siskonsa vetelivät päivittäin tuntien unet ja huomasin tarttuvani silloin usein kynään. Näistä hetkistä syntyivät Täti Tattarin Taikakassin runot, ensimmäinen omakustanteeni. Täti Tattarin Taikakassi (2012) sisältää runoja lapsille, mutta uudempi kokoelmani, Vavahtelee (2015), on omakustanne aikuisempaan makuun.
Olen syntynyt Kajaanissa vuonna 1978, mutta kymenlaaksolaistunut näiden yli 20 vuoden aikana jotka seudulla olen asunut. Tällä hetkellä asun Kuusankoskella mieheni, kahden tyttäremme sekä kahden vanhan venäjänvinttikoiramummelin kanssa. Ammatiltani olen sosionomi (AMK) ja teen työtä ikäihmisten parissa. Kirjoittaminen on rakas harrastus, johon hektistä ruuhkavuosielämää viettävällä perheenäidilläkin löytyy aikaa. Toivoisin, että jo lähiaikoina minulla olisi aikaa työstää myös pidempää tekstiä. Aika näyttää kuinka sen haaveen kanssa käy.
Olen käynyt Petri Hannulan vetämässä Paltan Kouvolan alueosaston kirjoittajaryhmässä nyt yli kaksi vuotta. Ryhmästä olen saanut elintärkeitä neuvoja kehittyäkseni kirjoittajana. Okkosen Tarja on hiljattain pyytänyt mukaan muutamiin runoesiintymisiin, jotka ovat olleet sangen hauskoja tilaisuuksia kokeilla miten omat tekstit toimivat esitettyinä.
Täti Tattarin taikakassi on myös opinnäytetyöni ja sen teoriaosuus löytyy osoitteesta http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/49153/Kunnaala_Kati.pdf?sequence=1
Kirjoistani kiinnostuneet voivat tilata niitä minulta sähköpostitse: kati.kunnaala@hotmail.com
Ote kirjasta Täti Tattarin taikakassi:
Intintintti
Vähän lie jo aikaa siitä,
ei tarinaan kaksi riviä riitä.
Kerran kesällä kun satoi vettä,
meidän äiti kertoi,
että
puun petäjäisen kuoren alla
johon sattunut ei talven halla
asui kumma olento
pieni kuin sudenkorento.
Sinipunainen raitahaalari päällä
ainoastaan sadesäällä.
Yleensä hyvällä päällä
paitsi tänään,
mut siitä viis!
Äiti kysyi siltä hepulta:
– Ootko nuttus saanut ketulta?
Nimes heti kerro!
Vastas pieni sanoin vähin:
– Oon Intintintti
tästä lähin.
Ote kirjasta Vavahtelee:
Olympiakultaa
97 metriä,
nopeat jalat,
uusi askelrytmi.
Tuolla keihäällä
kellistyisi jo
hopeasarvinen porokin.
Katsoin heittokättäsi
jo varhain,
sileiden kivien singotessa
kelopuuhun.
Hautasin tyynesti
toiveet
poroelon jatkajasta.
Lähdettiin kulkemaan
kaupunkiin
Sinut mestarin oppiin.
Nyt juon mustaa kuksasta,
vastajauhetuista pavuista.
Koetan olla muistelematta
ettei vatsa tykkää
niin on hyvät mitalikahvit!
Kirjoittaja: Paltta 
Paltta 