Paltan kirjoittajakursseja syksyllä 2018 Kotkassa ja Simpeleellä

KIRJOITA ELÄMÄSI TAI SUKUSI FAKTAKSI TAI FIKTIOKSI – PALTAN KIRJOITUSKURSSI KOTKASSA SYKSYLLÄ 2018

Paltan syksyn kirjoituskurssi on teemoitettu. Kurssin aikana kirjoitetaan niin oman, suvun tai muistamisen kohteen elämän tapahtumista. Kurssi toimii hyvin kahdenlaisille kirjoittajille – heille, jotka haluavat kirjoittaa omia, sukunsa tai jonkun muun muisteluksia, sekä heille, jotka haluavat käyttää elämäänsä fiktion pohjana.

Kurssitapaamiset järjestetään Kotkan pääkirjaston Einon kammarissa tiistaisin kello 17.30–19. Kurssissa on kymmenen tapaamista, jotka järjestetään kahden viikon välein 21.8.; 4.9.; 18.9.; 2.10.; 16.10.; 30.10.; 13.11., 27.11.; 11.12. Viimeinen kymmenes kerta sovitaan kurssilaisten kanssa yhdessä.

Kurssin aikataulu on mietitty myös niitä varten, jotka haluavat osallistua julkisen liikenteen avulla kurssille. Esimerkiksi viimeinen juna Kouvolaan lähtee Kotkasta kello 19.23.

Joustavuus on muutenkin kurssin perusajatuksessa. Kurssiin voi osallistua kerran, monta kertaa tai koko kurssin ajan.

Jokaisella kurssitapaamisella on teema. Ensimmäisellä ja toisella kerralla keskitytään tarinan totuuteen ja valheeseen eli juonen rakentamiseen sekä juonen sisältämiin elementteihin. Kolmannella ja neljännellä kerralla tarkastellaan tarinan vaatimia taustatöitä esimerkiksi henkilöhistorian, tapahtumapaikkojen, historiallisen maailman yksityiskohtien suhteen. Viidennellä ja kuudennella kerralla analysoidaan muun muassa henkilöhahmojen rakentamista, juonen ja henkilöiden vaatimia kärjistyksiä. Seitsemännellä ja kahdeksannella kerralla viedään aiemmilla tapaamiskerroilla esiin nostettuja seikkoja käytäntöön kerronnan näkökulmien pohtimiseksi. Näin käsitellään erilaisia kerrontapoja. Kahdella viimeisellä kerralla keskitytään tarinan maustamiseen ja höystämiseen eli kaikkeen sellaiseen, mitä kannattaa kertoa ja korostaa tai mitä kannattaa leikata tarinasta pois.

Koko kurssin ajatuksena on saada aikaan tehokas, tunteikas, vetävä tarina, joka voi olla totta tai tarua.

Jokaisella kerralla tehdään erilaisia pieniä tekstiharjoituksia, joiden avulla omaa kirjoittamista viedään eteenpäin.

Kurssia vetää kirjailija Petri Pietiläinen.

Kurssi on osallistujille ilmainen. Kaikki voivat ilmoittautua mukaan ovat he sitten Paltan jäseniä tai eivät.

Kurssille otetaan noin 15 henkilöä.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset suoraan kurssin vetäjälle Petri Pietiläiselle, petri.pietilainen@outlook.com ja 050 3007012

Kurssin järjestäjä Kirjoittajayhdistys Paltta ry kiittää sekä Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahastoa tuesta kurssille että Kotkan kirjastoa ilmaisesta tapaamistilasta.

 

 

MIELIKUVISTA KIELIKUVIKSI!

Lyhytproosan ja lyriikan kirjoittajakurssi, joka on ilmainen ja avoin niin Paltan jäsenille kuin muillekin tiiviin tekstin tuottamisesta kiinnostuneille.

Kurssi käsittää 20 opetustuntia ja se pidetään 13.-14. ja 20.- 21.10. 2018 pääkirjastossa Simpeleellä; kaikkina päivinä klo 9.00-15.15. Kurssille mahtuu 12 ensiksi ilmoittautunutta.

Vetäjänä kirjailija/kouluttaja ja Paltan alueryhmän vetäjä Sirkka Laine-Sirén, jolta tiedustelut ja jolle ilmoittautumiset syyskuun loppuun mennessä.

sirkkalaine3@gmail.com

tai postitse Sorvalinniement. 90, 56800 Simpele

 

 

 

 

Petri Hannulan toukokuun miniesseet

TUNNETTA KARUSSA

 

Persoonallinen taide välittää persoonallista eli henkilökohtaista tunnetta sitä suoremmin, mitä vaikuttavammin sen kokee. Toisaalta eikö ole niin, että hitaasti vaikuttava tunne teoksen jäädessä vaivaamaan voi yllättäen avata tulkitsijan sisäiset ovet ja äkkiä tunne onkin voimakasta tai tunne vaikuttaa yhä vahvemmin ikään kuin hitaasti kertyvän ”painolastin” aikana. Jossain vaiheessa etäisyyttä ylläpitävät muurit murtuvat kun tunnetta ei pysty enää pidättelemään.

 

Persoonattomassa taiteessa tunne on persoonaton eli yleinen, mutta mitä se tarkoittaa? Tunnetta, jolla ei ole kasvoja, joka tekisi sen ainutlaatuiseksi? (Nykyään tekoäly voi tuottaa kuvia kasvoista, joiden kantajia ei ole olemassa. Se perustuu satojen tietokannassa olevien kasvokuvien eri piirteiden uudelleenluomiseen ja yhdistämiseen.) Tunnistetaanko sellaista lainkaan? Miten sellainen tunne vaikuttaa tulkitsijaan? Kuin katsoisi tuntemattoman kasvoihin? Oma tunne herää.

 

Myös tapahtumat välittävät tunnetta. Eleettömyys tai viileys tuottaa tunnetta. Kuvat tuottavat tunnetta. Tunnelma tuottaa tunnetta. Jos persoonattoman (jollaisena esim. abstrakti taide joskus koetaan) taiteen ei aistita tuottavan tunnetta, onko kyse tulkitsijan riittämättömästä herkkyydestä? Toisaalta tekijän oma ääni, olkoonpa se tulkittu yleiseksi, viileäksi tai etäiseksi, on hänelle omintakeinen, se välittää tunnetta.

 

Mutta tarkoittaako teoksen tunteen kokeminen sitä, että tekijän ote välittyy ilmaisusta? Jos tekijä on ilmaisussaan etäännyttänyt itsensä taka-alalle, on ilmaisu edelleen esillä. Joskus tunteen olemattomuus paljastaa teoksen tunteen.

 

Ja on niin, että tunteen välttäminen suojaa tekijää. Jos tunne pääsee ihon alle, se voi lamauttaa tekijän koko uran.

 

 

PUHUTAAN RUNOSTA

 

Lukijan ja runon tai minkä tahansa tekstin suhde on haastava. Lasten runot ovat kevyempiä ja yksinkertaisempia kuin aikuisille kirjoitetut. Aikuinen voi nauttia lasten runoista, mutta ei varmaan toisin päin. Mitä enemmän ja pidempään lukija lukee runoutta, sitä vaativampia runoja hän voi lukea; mitä vähemmän, sitä yksinkertaisempia runoja. Runouteen kasvetaan. Myös runoilija kasvaa runouteen niin lukijana, kirjoittajana kuin runotraditioiden tuntijana. Runous on kieltä, jossa ei tehdä kompromisseja, sanovat eräät kirjoittajaohjaajat. Vaatimus karsii lukijoiden määrää. Aiheet ja tyyli karsivat niin ikään. Myös lukijoiden maku karsii. Runo on usein taloudellisesti kirjoitettu. Se sisältää vain ne sanat, joita tarvitaan sanoman välittämiseen vaikuttavasti. Yhtä lailla runo voi olla tyyliltään runsas. Silloin tunne on keskeinen sanoman kantaja. Lukutapoja on useita. Joku lukee runoa omasta elämänkokemuksestaan käsin ja hakee runosta vastinetta omille tunteilleen, joku toinen on analyyttisempi ja haluaa tunnistaa runosta nousevan sanoman. Kukin tulkinta on oikein, sillä runo merkitsee eri lukijoille erilaisia asioita.

 

Proosakirjoittamiselle on tutumpaa kirjoittaa teemalähtöisesti. Runo voi muodostaa merkityksiä toisella tavalla. Aina runoilijan ei tarvitse olla tietoinen eikä tavoitteellinen. Säkeet ja sanoma rakentuvat prosessissa, jossa kieltä ei käytetä lineaarisesti, jollaista on proosakieli eli sitä luetaan alusta loppuun. Runoa kirjoitetaan kuten luetaan, jos yleistän asiaa. Runosta muodostetaan kokonaisvaltainen mielikuva sen joka puolelta niin lukiessa kuin kirjoitettaessa. Tämä mielikuva, jota kutsutaan teemaksi, hahmottuu vähitellen useiden lukukertojen jälkeen.

 

Runo on monin tavoin ristiriitainen. Se ei ole yksiselitteinen, se ei pitäydy turvallisuudessa ja totunnaisuudessa, se ei puhu yhdellä kielellä eikä yhdellä totuudella, vaan jokaisella runolla on oma kielioppinsa ja totuutensa. Ristiriita on runon edellytys jopa niin, että liian hiottu runo on vajaampi kuin särön sisältävä runo. Pitkällä aikavälillä runon kirjoittaminen (kuten kirjoittaminen sinänsä) eheyttää ja vahvistaa epävarmuuden sietokykyä.

 

Missä määrin oma ääni kuuluu tekstissä on huima kysymys. Postmodernissa ajattelussa kaikki teksti on lainaa. Se voi silti olla omintakeista, kunhan se ei kopioi toista. Ollessaan itselleen rehellinen tunnistetaan varkaus. On niinkin, että jokin ilmaisu on jäänyt takaraivoon ja sattumalta se pulpahtaa esiin vuosien päästä. Jos se muistuttaa liikaa siihen verrattavaa vanhempaa tekstiä, tulkitaan se silloin plagiaatiksi. Oma ääni on uskollinen omalle ilmaisulle. Tyyliä voi vaihtaa, mutta tekstiin jää silti tunnistettavia, muuttumattomia tekijöitä, jotka ovat tyypillisiä kirjoittajalle. Toisen omaa ääntä voi jäljitellä, mutta sitä ei saa omia. Oma ääni hioutuu omintakeiseksi kirjoittamalla paljon. Oma ääni on vahva (ei heiveröinen eikä häilyvä).

 

Myös sapluunaan kirjoittava voi olla omaääninen. Eino Leino eroaa Kaarlo Sarkiasta. Oman äänen muotoutuminen ei poikkea tästä vapaarytmisessä runoudessa. Omaäänisyys on jotain muuta kuin runon mitallisuutta ja riimejä. Omaäänisyyteen mielletään mm. se, miten niitä käytetään persoonallisella tavalla.