Aloitin kirjoittamisen noin 9-vuotiaana. Ensimmäinen isompi projektini oli Romeo ja Julia -näytelmä, jonka kirjoitin uusiksi tietämättä edes mistä siinä alkuperäisessä oli kysymys. Esitimme sitä alaladossa pikkusiskoni ja parin naapurin tytön kanssa. Ladon yläosa oli avoin ja kun alaosa oli täynnä heinää, siitä tuli oivallinen näyttämö. Katsojia ei tainnut olla, ehkä isoveli kavereineen kävi ilkkumassa alhaalla. Heinien alla sijaitsi teatterin sosiaaliset tilat teenkeittovälineineen, sillä heinien alla oleva sikojen kuljetushäkki teki sinne mukavan pesän. Ihme että emme polttaneet latoa ja itseämme. Myöhemmin teatterin tekeminen tuli paremminkin tutuksi useissa harrastajateattereissa ja Joensuun kaupunginteatterin aulavahtimestarina. Tuotinpa muutaman teatteriesityksenkin. Innostus teatteriharrastukseen tuli äidiltäni, joka kirjoitti kylän näytelmäpiirille näytelmiä.
Kotonani luettiin paljon eikä sitä pidetty ajanhaaskuuna, kuten oli yleistä maalaistaloissa. Koulun kirjaston lastenkirjat oli pian luettu ja kirjastoa pitävä koulun keittäjä antoikin minun ja pikkusiskoni siirtyä jo varhain aikuisten kirjoihin. Kirjoitin opettajien mielestä hyviä aineita ja eräskin opettaja tituleerasi minua Pikku-Huoviseksi ja hiljaiseksi humoristiksi. Viimeistään ylioppilaskirjoituksissa minun olisi pitänyt vakavoitua, ei tullut ällää ei. Ei tullut humoristiakaan.
Päiväkirjan kirjoittamisen lopetin, kun huomasin mieheni lukevan niitä ja loukkaantuvan, vaikka hänestä en ollut mitään kirjoittanutkaan. Olen kuitenkin ollut kirjeenvaihdossa lapsuuden ystäväni kanssa lähes näihin päiviin asti ja kirjeisiin olen voinut kirjoittaa asioita, joita en päiväkirjaan olisi uskaltanut. Kirjeenvaihtomme on yhä tallessa vaatekomeroni ylähyllyllä. Muutettuani Kouvolaan olen käynyt useina vuosina kansalaisopiston elämänkertakirjoittamisen ryhmässä ja ehkä joskus hyödynnän näitä kirjeitä kirjoittamisessani.
Olin aina haaveillut tulevani suureksi ja kuuluisaksi kirjailijaksi ja oletin sen olevan vain itsestäni kiinni. Sitten kun alan vain kirjoittaa. Se ei ollutkaan niin helppoa. Etenkään mentyäni jo 20-vuotiaana naimisiin maatilan tulevan isännän kanssa, aikaa ei riittänyt kirjoittamiseen ja lukemistakin pidettiin lähes syntinä. Aloin kirjoitella runoja, joita mies ei olisi ymmärtänyt vaikka olisi lukenutkin ja lauleskelin navetalla omia sanoituksiani. Olin kirjoittanut riimillistä runoa ja kalevalamittaakin, mutta luettuani Risto Rasan kootut runot päätin kokeilla vapaampaa mittaa. Lähetin ensimmäiset pari tekelettäni salanimellä paikallislehteen ja ne julkaistiin.
Rohkaistuin ja menin kirjoittajakurssille Nurmeksen kansalaisopistoon ja tutustuin Lehtosen Joukoon, kurssin vetäjään ja lääninkirjailijaan. Hänen kauttaan päädyin Ukri ry:n jäseneksi, sain kannustavaa palautetta ja tekstejäni julkaistiin maakuntalehdissä. En näistä asioista kertonut kotona, mutta sitten oli jo pakko tunnustaa runoilevani, kun Ylen toimittaja tuli kotiin tekemään haastattelua. Mies häpesi minua toisessa huoneessa koko haastattelun ajan.
Samoihin aikoihin sain myös Lahden runomaratonin Runo kasvaa maasta –kilpailussa kunniamaininnan ja se huomioitiin paikallislehdissä, etenkin kun kilpailun voitti toinen nurmeslainen, Rauha Kejonen. Tämä rohkaisi kirjoittelemaan lisää ja osallistumaan kilpailuihin.
Vuonna 1996 voitin Ukri ry:n kirjoituskilpailussa runosarjan, aloitin suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelut Joensuun yliopistossa, laitoin lehmät lahtiin ja muutin Joensuuhun, joitakin vuosia myöhemmin erosin myös miehestäni. Jouduin heti myös Ukrin sihteeriksi, sittemmin puheenjohtajaksi ja sitä rataa aktiivihenkilöksi ja oma kirjoittaminen jäi taka-alalle, myös opiskelu ja leivän hankkiminen pätkätöillä veivät suuren osan ajastani. Kuitenkin runojani ja muita tekstejäni julkaistiin monissa antologioissa, kirjoitin kolumneja eri lehtiin, aloin vetää Joensuun Vapaaopistossa luovan kirjoittamisen kurssia ja olin paljon tekemisissä kirjailijoiden ja kirjoittavien ihmisten kanssa. Henkisesti siis kasvoin kirjailijuuteen, mutta sitä omaa teosta en vain saanut aikaiseksi.
Maatalousvuosinani kirjoittelin paljon runoja, kirjoittaminen lievitti ahdistusta, jota tunsin avioliittoni, yleisen ilmapiirin ja talousvaikeuksien keskellä. Niistä runoista julkaisin syksyllä 2015 ensimmäisen oman runokokoelmani Märepallo.
Palttaan tutustuin jo ollessani Ukrin johtokunnassa. Monena syksynä Paltan Antti Seppä piti pystyssä Turun kirjamessuilla kirjoittajayhdistysten osastoa, johon minä ja Hirvosen Pasi osallistuimme kirjoittelemalla Idän pikarunoja Ukrin runokioskilla ja osallistumalla muihinkin kirjoittajayhdistysten neuvottelukunnan aktiviteetteihin. Kun muutin Kouvolaan pidin itsestään selvänä liittyä jossain vaiheessa myös Palttaan. Tosin siinäkin kävi niin, että jouduin heti myös johtokuntaan.
Kirsi Komulainen kirjoittaa omistuskirjoitusta.
Pilvi Valtosen arvio Märepallosta:
Paltan johtokunnan jäsenen, Kirsi Komulaisen, esikoisteos Märepallo ( BoD ) ilmestyi marraskuussa 2015. Se on elämän makuinen ja navetan tuoksuinen runokirja, jonka tekstit muodostavat ehjän ja etenevän kokonaisuuden.
Kirjan alkuosa kertoo siitä, kuinka maalla on mukavaa. Ja siitä, kuinka maalla on muutakin kuin mukavaa. Elävä teksti saa maaseudun asukkaat tuntumaan vanhoilta tutuilta. Intian pyhä tanssii suomalaisin askelin. Maalla luulisi olevan tilaa. Ehkä tilaa onkin, mutta roolit ovat ahtaita. Ainakin naisen rooli. Sen jaksaa, kun pysähtyy kuuntelemaan tuulta tai ihastelemaan kissanpennun pehmeyttä.
Vuoden kierokulku näkyy luonnossa ja runoissa. Kevään kiihkeys, syksyn rauhallisuus. Aurinkokin on pieniä runoja. Sanoillaan Komulainen vie lukijan luontoon. Virtaavan veden äärelle ja enkeliksi tähtitaivaan valaisemalle hangelle.
Lopulta luonnon lohdullisuuskaan ei riitä. Toisen onnesta tulee toisen vankila. Maalla vietetyistä vuosista jää käteen lehmännahkatakki ja tanssiaskeleet, nekin lehmiltä opittu. Emännän sisältä kuoriutuu runoilija. Nainen, joka tietää mitä tekee. Elää sen, mikä on elämättä jäänyt.
Sillä ”Joinakin päivinä tuulee merkityksellisemmin. Jonakin päivänä tietää, mikä on oikeaa.”
Märepallo-kokoelman runojen julkaisua hauduteltiin yli kaksikymmentä vuotta. Onneksi ei yhtään kauemmin.
– Pilvi Valtonen –
Märepalloa voi tilata mm:
http://www.adlibris.com/fi/kirja/marepallo-9789523300248
https://www.bod.fi/kirja/kirsi-marja-komulainen/maerepallo/9789523300248.html
Kirjoittaja: Paltta 
Paltta 