Kuukauden palttalainen on kuusankoskelainen Petri Hannula:
”Päätymiseni syksyllä 1992 Oriveden opistoon ja sitä myöten Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta olen tavoittanut omaa ääntäni ja ohjannut kirjoittajia eri opinahjoissa. Kuusankoskelle kotiuduin keväällä 2005 yhdessä vaimoni kanssa, seuraavana vuonna syntyi ihastuttava tyttäremme ja toimin anoppini omaishoitajana muutaman vuoden.
Kouvolan Paltan löysin sattumalta sanomalehtiuutisesta. Liityin mukaan vuonna 2006 ja ryhmän vetäjänä olen toiminut viimeiset pari kolme vuotta. Ohjaan luovaa kirjoittamista pääasiassa verkon yli. Olen laatinut luovan kirjoittamisen verkkokursseja myös Kouvolan kansalaisopistoon. Tämä mahdollistaisi Paltan jäsenille halvan tavan opiskella kirjoittamista, mutta innostus on jäänyt vaisuksi.
Olen nyt laatimassa opistoon monimuoto-opiskeluun tähtäävää 12 viikon novellikurssia. Se alkaisi tammikuussa 2014. Kurssi soveltuu parhaiten Kouvolan seudulla asuville kirjoittajille, koska läsnäoloa edellytetään lähiopetuksessa.”
Ajelehtiva hetki
Halla lysähti maahan ja puuteroi alavat mannut valkoiseen huurteeseen kuin se olisi ammuttu alas. Vielä uutiset puhuvat Nairobin kauppakeskuksen valkoisesta kuningattaresta, joka hurmoksessa johti iskuryhmäänsä ja sai väkivaltaisen kuoleman, valkoinen leski vasta 29, mitä nuori leskeys saakaan aikaan ihmisessä. Ja tv-katsoja vaihtaa kanavaa, väkivaltaa uutisissa ja viihteessä keskellä yötä, etteivät herkät silmät näe painajaisia. Väsymyksen saa kirjoittamalla pois. Arjen rauhallisuus on porkkanan kuorimista lapselle ja käsien pesemistä. Halla lysähti, että korvia pistää, kun taivaskin yskii maahan talven siemeniä, jotka kuolevat liian lämpimässä maassa. Tulee aika, jolloin kaikki vyörähtää ylösalaisin, olemme kaikki leskiä, välimatka huutaa kylmää ikävää ja lopulta alkaa väsymys.