Tutustuin haminalaiseen 13-vuotiaaseen Alma Ärmäseen Pulsan kirjoittajakurssilla toukokuun lopulla. Sympaattinen nuori nainen sujahti notkeasti meidän ikääntyneempien kirjoittajien joukkoon. Satuimme samaan pienryhmäänkin ja kävimme antoisia keskusteluja saamistamme aiheista. Alman tekstit olivat mielenkiintoisia ja sujuvia.
En siis yllättynyt, kun sain tietää, että Alma on palkittu kirjoituksistaan useissa kilpailuissa.
Hän on voittanut 1. sijan Kaakonkulman ja Sanomalehtien liiton kirjoituskilpailussa 2021 sekä Metsä-kirjoituskilpailun 2019 (Pohjois-Karjalan Kirjoittajayhdistys Ukri ry), jossa taso oli erittäin korkea ja kansainvälinen.
Alma palkittiin tänä kesänä myös Alajärven kirjastojen Kesäloma-aiheisessa kirjoituskilpailussa sekä Lastensuojelun Keskusliiton Turvallisuus on….-kirjoituskilpailussa.
Alma Ärmänen on myös voittanut tänä vuonna 1. sijan valtakunnallisesta Runo on vapaa, Dikten är fri-kilpailusta (Suomen kirjallisuuden seura, Äidinkielen opettajien liitto ja Topelius -seura). Voitto ja palkinnonjakotilaisuus oli juhlava ja huomioitiin hyvin pääkaupunkiseudulla. Tietoa, linkkejä ja kuvia löytyy lisää Topelius-seuran facebook-sivuilta.
Alma on yksi Paltan yläasteikäisille tarkoitetun kirjoituskilpailun osanottajista. Kilpailu päättyi 31.1.2022. Reuna Publishing House Oy julkaisee teksteistä antologian ensi vuoden alussa.
Tällä hetkellä Almalla on työn alla nuorisokirja. Se kertoo koulukiusatusta ja ainekäyttäjästä, Töyhtöhyyppä-pojasta ja taivaassa koulua käyvästä laama-tytöstä, joka kuolee ja tulee maahan Töyhtöhyypän kaveriksi.
On upea asia, että olemme saaneet riveihimme tämän lahjakkaan kynänkäyttäjän. Varmaan voimme neuvotella hänen kanssaan Paltan nuorisotoiminnan mahdollisuuksista. Nuorissa on tämänkin yhdistyksen tulevaisuus.
Sinikka Vuento