MIKKO HAAKSLUODON ESIKOISROMAANILLA OLI PITKÄ RASKAUS, MUTTA SYÖKSYSYNNYTYS

24/03/2020

Kotkalaisen kirjailijan Mikko Haaksluodon uusin aluevaltaus on esikoisromaani Laastarisuhteita. Se ilmestyi maaliskuussa Atrain & Nordin kustantamana. Haaksluoto on aikaisemmin julkaissut viisi novellikokoelmaa ja kaksi runokirjaa.

Romaani uppoutuu parisuhteiden kiemuroihin. Hieman alle kolmikymppisen Jounin elämä ei ole sujunut suunnitelmien mukaisesti. Matematiikan opinnot yliopistossa ovat keskeytyneet ja mies on juuttunut kotiseudulleen Etelä-Savoon. Ilman maisterin papereita hän saa kouluista vain tilapäisiä työsuhteita. Nuorena solmittu avioliitto Hennan kanssa on kariutunut tämän lähdettyä toisen miehen matkaan. Ex-vaimo on myös vienyt avioliitossa syntyneen alle kouluikäisen pojan mennessään.

Jouni löytää pian eron jälkeen uuden kumppanin, Kouvolassa asuvan Lean. Jospa tämä uusi suhde pelastaisi rikki menneen elämän? Varsin pian Jouni kuitenkin huomaa olevansa kahden naisen loukussa. Henna oli lähtenyt hänen luotaan ovet paukkuen, mutta Leakaan ei näytä tuovan ratkaisua asioihin. Jouni palaa usein ajatuksissaan entiseen liittoonsa ja pohtii, olisiko kuitenkin tuttu helvetti parempi kuin tuntematon taivas.

Jouni hakee apua ongelmiinsa myös pitkistä istunnoista pikkuveljensä ja parhaan kaverinsa Olli-Pekan kanssa. Miehet pohtivat naisten ja miesten eroja ja avioerojen yleistymisen syitä. Myös Jounin ystävillä on takanaan tuore ero.

Kirjan erikoispiirteenä on mehevä savon murre, joka tekee kirjan henkilöistä lupsakoita ja helposti lähestyttäviä, ainakin sellaiselle, joka on kasvanut samalla murrealueella.

Haaksluoto kertoo, että esikoisromaani ei ole ihan autofiktiota, mutta pohjautuu vahvasti hänen omaan elämäänsä kesällä 2004. Kirjailija oli edellisenä kesänä kokenut täysin yllättävän ja henkisesti hyvin raskaan avioeron. Tässä tilanteessa mukaan tulivat myös uudet suhteet ikään kuin ”laastariksi” repivän eroprosessin jälkeen.

”Ei liene tavatonta, että eronneet ihmiset toimivat tähän tapaan miltei paniikin vallassa. Kun tunne-elämä on hajalla, lähes kuka tahansa kelpaa silloin ainakin hetkelliseksi olkapääksi, entisten traumojen likasankoksi ja itsetunnon pönkittäjäksi. Uusi kumppani voi olla eronneilla ihmisillä myös koston välikappaleena exälle”, Haaksluoto avaa.

Romaani sai alkunsa novellista, mutta kun erosta oli kulunut kymmenen vuotta, aihe oli kypsynyt romaanin pituiseksi. ”Joskus vuonna 2015 hoksasin, että voisin kokeilla romaanin tekemistä. Sytykkeenä toimi muuan naistenlehden juttu, jossa nuori kaunis nainen kertoi, kuinka onnellinen hän oli, kun oli ottanut miehestään eron. Jutun mukaan ko. mies oli tehnyt kiltisti kotitöitä, hoitanut tunnollisesti lapsia jne., mutta silti nainen oli vain ”kyllästynyt siihen niin tavalliseen ja tylsään mieheen”. Haaksluoto myöntääkin, että kirja on kirjoitettu miehen näkökulmasta, se on ollut tietoinen valinta. Vaikka aiheen kypsyttelyyn meni liki 15 vuotta, romaani syntyi alle puolessa vuodessa.

Kirjassa on paljon seksiä, jollekin jopa liikaa. Haaksluoto perustelee sitä sanomalla, että kirjan henkilöt ovat terveitä noin 30-vuotiaita ihmisiä, jotka ovat omaksuneet nykyajan vapaamieliset käsitykset. Suhteen alkuun kuuluva voimakas eroottinen lataus on tietenkin tavattoman kivaa oman aikansa, mutta kuinka pitkälle se voi kantaa pidemmän päälle? Teoksessa pohditaan useaan otteeseen, kuinka suhde kestää arkipäivän tulemisen.

Romaani ei ole tyylilajina kaukana Haaksluodon aikaisemmasta tuotannosta. Monet aikaisempien teosten novelleista ovat melkein pienoisromaaneja. ”Tavallaan vain kirjoitin vieläkin laajemman novellin kuin yleensä ja koetin keskittyä siinä vain yhteen tiheätunnelmaiseen jaksoon luomassani varjotodellisuudessa. Jos käsikirjoitus olisi julkaistu alkuperäisessä laajuudessaan, siinä olisi ollut liki sata sivua enemmän tekstiä. Kustantajan toivomuksesta tiivistin tekstiäni, mutta lopputulos lienee näin parempi.”

Haaksluoto kertoo, että Laastarisuhteille on jo olemassa jatko-osa. ”Itse asiassa kirjoitin sen osittain jo ennen tätä julkaistua kirjaa. Sen lisäksi minulla on myös kolme muuta melko valmista romaanikäsikirjoitusta muista aiheista ja neljäs on valmistumassa parhaillaan.”

Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan tuotteliaan palttalaisen seuraavia teoksia.

Sinikka Vuento


Petri Hannula: Proosarunoudesta

18/03/2020
IMG_0339

Petri Hannula Taiteiden yössä Kouvolassa.

Proosarunossa on kohosteisuudestaan huolimatta proosamuotoisia lauseita, vaikkakin maalailevia. Esim. Risto Ahti teoksessa Lintujen planeetta, runo XXIX Aika, paikka:
 Löysin sanan (uponneen ruuhen). Vesi on mennyt yli. Joku (minä) on tämän sanan tähden pysynyt veden päällä. Ja laulu, joka syntyy kaikista sanoista, menee yli.
(Tämä vene on säilynyt, koska se on uponnut.)  
Proosaruno ei välttämättä etene juonellisesti, vaikka aloitus voikin olla asetelmallinen tai kuva. Ehkäpä proosaruno muistuttaa esseessä käytettävää kuvausta tai tuokiokuvaa tunteen huipennuksella tai muuten haltioituneella tyylillä maustettuna. Proosaruno laajenee aiheensa ulkopuolelle, syleilee teemaa ja sen vuoksi se lähestyy vahvana välittyvän tunteen kautta jossain määrin esseetä.
Esimerkki Charles Baudelaire: Pariisin ikävä: XLI Satama
Satama on ihastuttava tyyssija elämän taisteluihin uupuneelle hengelle. Taivaan avaruus, liikkuvien pilvien rakennelmat, meren vaihtuvat väriasteikot, merkkivalojen tuike ovat ihmeen sopiva kuvastin, joka virkistää silmiä väsyttämättä niitä koskaan. Linjakkaat, takiltaan monimutkaiset alukset, joita mainingit viihdyttävästi keinuttavat, ovat omiaan pitämään mielessä yllä rytmin ja kauneuden tajua. Ja se, jolla ei enää ole uteliaisuutta eikä kunnianhimoa, hän voi huvitella salaperäisellä ja ylimyksellisellä tavalla: tarkkailla näkötornissa maaten tai aallonmurtajaan nojaten, kuinka liikkuvat ne, jotka lähtevät ja palaavat: ne, joilla on vielä voimaa tahtomiseen ja halua matkustaa tai rikastua. 
Mihin kiinnitä kriittistä huomioitasi? Huomaa tarinat. Ne voivat toimia proosarunon pohjana, mutta juoni ei ole keskeistä niin kuin tarinassa, se on teema ja kertovan runollinen tyyli. Tämän runon loppuosa laajenee alkuosan merkityksen yli.
Tomas Tranströmer: Madrigaali
Sain perinnöksi pimeän metsän jossa harvoin käyn. Mutta kerran tulee päivä jolloin kuolleet ja elävät vaihtavat paikkaa. Silloin metsä alkaa liikkua. Me emme ole toivoa vailla. Raskaimmat rikokset jäävät selvittämättä huolimatta lukuisten poliisien ponnistuksista. Samalla tavoin jossain meidän elämässämme on suuri selvittämätön rakkaus. Sain perinnöksi pimeän metsän mutta tänään kuljen toisessa metsässä, valoisassa. Kaikki elävä mikä laulaa kiemurtaa ryömii ja huiskuttaa! On kevät ja ilma hyvin vahvaa. Suoritin tutkinnon unohduksen yliopistossa ja olen yhtä tyhjin käsin kuin paita pyykkinarulla.
Laitan esille vielä yhden erityyppisen proosarunon, jossa on päällisin puolin tarinakerronnan piirteitä, mutta on silti runokielinen.
Sirkka Selja on kirjoittanut seuraavan runon:
Minä menen uimaan, tyttö sanoi. Minäkin tulen, sanoi iilimato. Älä sinä tule, sanoi tyttö ja sulki iilimadon juomalasiin. Iilimato alkoi venyä ulos lasista, sen toinen pää piteni pitenemistään ja jatkui hiuksenhienona lasin ulkoreunaa pitkin. Silloin tyttö paiskasi lasin ja astui iilimadon päälle.
Nyt minä olen sinä, sanoi iilimato.
Miksi tämä teksti ei ole ainoastaan tarina? Kun proosaruno pilkotaan säkeisiin monin eri tavoin, sen merkitys muuttuu joka kerta. Sen ilmaisu on runon keinoin taloudellisempaa, tiheämpää kuin proosassa. Huomaa myös runon poljento ja lyyrisyys, vaikka teksti onkin proosamaista.
Proosarunon liikkuma-ala rajoittunee runoon, lyhytproosaan ja esseeseen tavalla, jossa proosaruno saa ympärillä olevilta lajityypeiltä vaikutteita. Proosarunon monitulkintainen viesti tulee hahmotetuksi runon osien suhteista ja sanojen merkityksistä.
Muutama huomio proosarunosta:
– on sanomaltaan laajempi kuin lyhytproosa, vrt. runo.
– on idealtaan vähemmän konkreettinen kuin lyhytproosa, vaikka kieli on konkreettista.
– on pikemmin kuvaava kuin pohtiva, jos verrataan esseeseen.
– runon minä on pikemmin näkökulma kuin proosan toimija ja kokija.
– runon tyyli on lähempänä kertovaa runoa kuin proosaa, esteettisempi.
Lopuksi, proosaruno ei ole lyhyttä proosaa, ei lyyristä kuvausta eikä se ole essee. Se on proosaruno.

Kirsi Komulainen jatkaa Paltan puheenjohtajana

16/03/2020

Paltta ry piti vuosikokouksensa 14.3. Kahvila Onkapannussa Kouvolassa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja keskusteltiin tulevista Talvipäivistä 2021. Vuosikokousta johti Ritva Kattelus.

Paltan puheenjohtajana jatkaa Kirsi Komulainen Kouvolasta ja varapuheenjohtajana Sinikka Vuento Lappeenrannasta. Sihteerinä jatkaa Kati Kunnaala Kuusankoskelta. Myös kaikki entiset johtokunnan jäsenet jatkavat eli Jukka Behm Kouvolasta, Marjo Pyykkö Lappeenrannasta, Marjo Mattila Kuusankoskelta ja Mikko Haaksluoto Kotkasta.

Vuoden 2020 ohjelmaan kuuluu valmistautuminen valtakunnallisiin kirjoittajayhdistysten Talvipäiviin maaliskuussa 2021, kirjoituskilpailun ja työpajojen järjestäminen nuorille sekä runo-illat, joista ensimmäinen pidetään Eino Leinon  päivänä (6.7.) Lappeenrannassa.

Myös muut Paltan jäsenille tarjoamat toiminnot jatkavat entiseen tapaansa, kuten esimerkiksi sähköpostin välityksellä jaettava Inspis.

Paikallisryhmät Kouvolassa, Kotkassa, Lappeenrannassa, Parikkalassa, Luumäellä ja Imatralla jotunevat nyt keväällä perumaan ainakin fyysisiä tapaamisia koronaviruksen takia, mutta syksyllä ryhmät jatkavat toimintaansa normaalisti.

Pysytelkää mahdollisuuksien mukaan terveinä ja nauttikaa keväästä!

 

 


Open mic-ilta veti Heili-salin täyteen yleisöä

12/03/2020

Lappeenrannan kaupunginkirjaston ja Paltan järjestämään Open mic-iltaan saapui tiistaina 10.3. jälleen salin täydeltä runon ystäviä.  Illan aloittivat juontaja Tarja Okkonen ja Paltan puheenjohtaja Kirsi Komulainen toivottamalla niin runoilijat kuin yleisönkin tervetulleiksi. Runojaan esittämään oli rohkaistunut 12 esiintyjää.

Ensimmäiseksi lavalle saapui runoilemaan Pilvi Valtonen ja hänen jälkeensä Sirpa Minkkinen.

Lea Lignell tulkitsi runonsa Kirpputorista ja Anna Liisa Tajasvuo esitti omaa tuotantoaan.

 

 

Anneli Pylkkönen esitti kirjoittamiaan ”sotarunoja” 13.3. olevan Talvisodan päättymispäivän kunniaksi. Sara Sand luki runojaan teoksistaan Tammikuun vihreät niiityt ja Kaupan kupeessa viluiset varikset.

 

Taina Korhonen esitti runojaan, joita vaan putkahtelee päähän. Soile Rinno luki  muun muassa Afrikka-aiheisia runojaan kirjastaan Afrikkalainen matkapuhelinjumala.

Jaakko Kaukonen esitti Runoja vuosien varrelta ja Alla Sipanova-Taskinen lausui venäjästä suomennettuja runoja kirjastaan Kanssasi tai ilman.

 

 

Kirsi Komulainen rohkaistui esittämään uudempaakin tuotantoaan. Ensimmäisen kierroksen lopuksi Päivi Mutikainen luki twitter-novelleja.

Tunnelma illassa oli oikein lämminhenkinen. Kiitos kaikille osallistuneille ja tervetuloa uudelleen!

Seuraavan kerran runo-ilta Lappeenrannan kirjaston Heili-salissa Eino Leinon päivänä 6. heinäkuuta.

Kuvat: Sinikka Vuento, ellei muuta ole mainittu

 


Sirpa Ruotsalainen-Niskasen Kyläni, kaupunkini tuoksuu kesältä

10/03/2020

kyläni kaupunkini kansi”Kotikylässäni paistoi aina aurinko. Kesät olivat lämpimiä ja talvet oikeita talvia pakkasineen ja valtavine lumikinoksineen. Niin vietin lapsuuteni ja nuoruuteni siskojeni Ailan ja Maijan sekä vanhempieni Lainan ja Ilmarin kanssa.

Me olimme Nousiaisen perhe.”

Näin johdatellaan lukijaa Sirpa Ruotsalainen-Niskasen viime syksynä ilmestyneeseen esikoiskirjaan Kyläni, kaupunkini (Kustannus Aarni). Kirjailija on Kirjoittajayhdistys Paltan jäsen.

Sirpa Ruotsalainen-Niskanen on kotoisin Pielaveden Laukkalan kylästä. Hänet tunnetaan siellä vieläkin Päivölän kauppiaan tyttärenä. Kyläni, kaupunkini vie lukijan aitoon pohjoissavolaiseen maalaisidylliin, jossa esineillä on vielä vanhalle kansalle tutut nimet kuten peilari, sihvilävanu, kompiaiset tai kartiinit.

Hyväntuulisissa tarinoissa matkustetaan välillä myös Keiteleen ja Kiuruveden puolelle. Myöhemmin siirrytään kertomaan nuoren naisen kokemuksista Kuopiossa ja lopulta Lappeenrantaan, jossa kirjailija teki suurimman osan työurastaan.

Lapsuuden muistot 50-luvun Suomesta tuovat mieleen Anni Swanin tyttökirjat ja Elsa Beskowin satukirjojen lumoavat kuvat. Kirjan päähenkilö kirmailee lapsen turvallisessa maailmassa kukkamekko yllään milloin kauppaleikeissä, milloin äidin pikku apulaisena kasvimaalla tai pyykkituvalla.

Nuoruusvuosina kauppaleikit muuttuvat oikeaksi kauppa-apulaisen työksi isän omistamassa kyläkaupassa. Tyttö joutuu myös usein isän soutuavuksi kalastusretkillä. Siinä oppi tärkeää poskeen puremisen taitoa, kun piti yrittää noudattaa ristiriitaisia komentoja ”souvva, huopoo, eikun souvva”.

Kirjan alkupuolen tarinoissa kerrotaan elämästä koulukortteerissa, lapsuuden jouluista ja juhannuksista, ensimmäisen television hankinnasta ja äitienpäiväseremonioista. Vähitellen leikit saavat väistyä ja raportoinnin kohteiksi tulevat tanssireissut sulhaskandidaatteineen.

Kirjan toisessa luvussa on kuin siltana aikuisuuteen joukko satuja, joiden kaikuja on varmaan kirjan hurmaava kansikuvakin. Kolmannessa jaksossa päähenkilö on jo siirtynyt maalaiskylän perinteiden keskeltä työelämään ja kaupunkiympäristöön. Lapsena opittu työnteon taito kantaa nyt hedelmää. Opettajan työn vastapainoksi löytyvät monenlaiset fyysiset askareet hevostilan hoidosta talon maalaaminen ja koko suvun mattojen pesuun. Liikunta on olennainen osa ahkeran päähenkilön elämää. Pitkätkin matkat taittuvat pyöräillen ja lenkkeillen säässä kuin säässä.

Viimeinen luku on rakkaudentunnustus luonnolle. Kukat ja kasvit tuoksuineen ja väreineen tulevat dokumentoiduiksi tarkasti, kuten myös lintujen ja metsäneläinten äänet ja elintavat. Kaikesta huomaa, että kirjailija on intohimoinen valokuvaaja.

Kirjan kieli on ilmavaa, tarkkaa, sujuvaa ja virheetöntä, kuten äidinkielen opettajalle sopiikin.

Liisa Laukkarinen sanoo kirjassaan Lapsen matka maailmaan, että lapsuus on jokaisella oma, salattu aarrearkku. Sen avain vain on joiltakin kadonnut. Tässä kirjassa avain on selvästikin löytynyt. Se tekee lukijallekin mahdolliseksi jäljittää tie omien muistojensa aarteistoon.


Kyläni, kaupunkini on todellista hyvän mielen kirjallisuutta. Se synnyttää suloisia muistoja, tuoksuja ja mielikuvia, jotka valaisevat synkänkin päivän.

Sinikka Vuento


Open mic 10.3. Lappeenrannassa

01/03/2020

Open mic 10.3. Lappeenrannan kirjaston Heili-salissa klo 18-19.30.

Tervetuloa lavarunoilelemaan Lappeenrannan kaupunginkirjaston ja Paltan järjestämään Open mic-iltaan tiistaina 10.3. klo 18-19.30.

Palttalaiset toimivat lavan lämmittelijöinä, mukana muun muassa Paltan puheenjohtaja Kirsi Komulainen, Anneli Pylkkönen ja Pilvi Valtonen. Kaikki ovat tervetulleita esittämään omia runojaan, ilmoittautuminen paikan päällä tilaisuuden juontajalle, Tarja Okkoselle.

Tarja Okkonen, kuvaaja Jorma Hyvönen

 Tarja Okkonen, kuvaaja Jorma Hyvönen.