Kirjoittajayhdistys Paltta ry
TIEDOTE
27.3.2012 Julkaisuvapaa
Luumäellä 17.3.2012 pidetyssä vuosikokouksessa yhdistys valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kotkalaisen Anna-Maria Länsimiehen. Edellinen pj. Marja Huuhtanen Imatralta siirtyi varapuheenjohtajaksi. Muut johtokuntalaiset ovat Anu Partanen Parikkalasta, Sirkka Laine Rautjärveltä, Leo Laurila Valkealasta, Martti Linna Haminasta ja Teija Ojala Lappeenrannasta.
”Paltta kokoaa yhteen kirjoittamisesta kiinnostuneet ihmiset Kaakkois-Suomen alueella. Voimien yhdistäminen on tuottanut loistavia tuloksia, joista Sanasampo-hanke on erinomainen todiste”, toteaa puheenjohtaja Anna-Maria Länsimies.
”Paikallisryhmät ovat toimintamme ydintä. Paltta on kokoava taho, joka tarjoaa kirjoittavalle ihmiselle hyvän väylän muiden kaltaistensa pariin”, Anna-Maria Länsimies kertoo.
”Haluamme toimia aktiivisesti monipuolisen kulttuurin, sivistyksen ja taiteen puolesta erityisesti nyt, kun ajat ovat taloudellisesti ankeat. Toivomme, että löydämme tukea ja kumppaneita samalla tavalla ajattelevista yhdistyksistä ja organisaatioista”, Länsimies painottaa.
Lasten Sanasampo-hanke kunniallisesti päätökseen
Paltan viimeaikainen haaste Sanasampo-hankkeen isännöimänä yhdistyksenä on saatu kiitettävästi päätökseen. Hankkeen tavoitteena oli lisätä sanataiteen harrastajia Etelä-Karjalassa, ja hanke tarjosikin yli 60 nuorelle tekemistä kahden viime vuoden aikana.
Lasten- ja nuorten sanataidetoiminta jatkuu kerho- ja työpajatoimintana sekä ensi kesänä tarjottavana monitaiteellisena leirinä. Kerhot juurtuivat Parikkalaan ja Rautjärvelle – nyt hankkeen sanataidemallia on kyselty muualtakin, kuten Etelä-Pohjanmaalta.
Paltta on kirjoittajien yhdysside Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. 1973 perustetun yhdistyksen kotipaikka on Kouvola. Paltan perustehtävä on kirjoittaminen niin ammattimaisesti kuin harrastusmielessäkin. Yhdistys järjestää kursseja, matineoita, julkaisee antologioita ja ylläpitää jäsenten alueryhmiä mm. Kouvolassa, Luumäellä, Lappeenrannassa, Imatralla, Ruokolahdella sekä Rautjärvellä ja Parikkalassa.
Lisätietoja:
Anna-Maria Länsimies, puheenjohtaja, Kotka, p. 050 561 5176
Anu Partanen, Parikkala, sihteeri, p. 040 824 4256
kirjoittajayhdistys.paltta @ gmail.com
https://paltta.wordpress.com
Sanasampo-hanke
Teija Ojala, p. 045 3114025
http://sampolaiset.blogspot.com/