Kaikki asiat eivät ole muistamisen arvoisia. Mutta tärkeimmistä muistoista rakentuu ihminen, niin kuin Irja Sinivaaran Tuulen alla -romaanin yli yhdeksänkymmentävuotias Sannikin.
Sanni on asuu palvelutalossa. Hän on ikäisekseen aika pirtsakka, vaikka päässä tuppaakin toisinaan vähän vippaamaan. Hänellä on mietittyjä mielipiteitä niin palvelutalon oloista kuin hoitajista ja vapaaehtoisistakin, jotka käyvät pikimmiten katsomassa hänen peräänsä. Sanni tyhjentää kaappejaan ja komeroitaan, tekee kuolinsiivousta, mutta sängyn alla hänellä on laatikko, jonka kyljessä lukee Absolut Vodka ja josta hän ei luovu. Laatikossa on keltaisia yliopiston almanakkoja kymmenien vuosien ajalta. Niitä Sanni käy vuosi kerrallaan läpi, ja samalla muistot kulkevat nuoruuteen ja aikuisuuteen. Tulevat mieleen aviomies joka teki lapsen toiselle naiselle ja häipyi aika ajoin omille teilleen, oma lapsettomuus, työ pientenlastenkodissa ja kaupungin konttorissa, ulkohuussi, hupenevat polttopuut, epämusikaalisen miehen trumpetti.
Irja Sinivaara katsoo romaanissaan vanhaa naista hellästi ja suoraan huomaten, miten ihminen säilyy sisältä samana läpi elämän. Sannin hyppelehtivistä ajatuksista ja muistoista syntyy eheä kuva elämästä murheineen ja kullanhohtoisine hetkineen. Hän maistelee sanoja ja sitä, miten elämä käy tuulahduksina vanhan ihmisen verkkaisten päivien läpi – ja miten aika on muuttunut: ”[…] nykyään otetaan huomioon. Ennen tehtiin kivijalka ja tuulettuva rossipohja. Ennen tiedettiin että kannattaa rakentaa rinnekalliolle”, Sanni pohtii.
(Lähde: Karisto ePressi)
https://www.karisto.fi/sivu/tuote/tuulen-alla/2522581
Kirjoittaja: Paltta 
Paltta 