Petri Hannulan miniesseet keväällä 2019

Kouvolan Paltan kirjoittajaryhmän vetäjä Petri Hannula kirjoittaa aina ryhmäläistensä mietittäväksi miniesseen, josta kokoontumisissa keskustellaan omien tekstien ruotimisen lisäksi. Tässä tämän kevätkauden miniesseet myös muiden palttalaisten luettavaksi:

 

Tammikuu: Runouden ontologia

Lukija asettuu teoksen äärelle. Yhtä lailla onko teos abstrakti taulu vai runo, kumpikin avautuu kokemukselle. Kokemus on subjektiivinen, vaikka teos olisi abstrakti. Teos on sisäinen maisema, lukijan maisema, tulkinta. Teoksesta aistittava tunne on vihje sen merkityksestä. Kuuntele itseäsi teoksen äärellä, silloin teos puhuu sinulle. Teosta voi myös analysoida. Se on toisenlainen tapa lähestyä teosta. Teos ei esitä, se näyttää.

Miten runo / taide eroaa joka paikan tekstistä, puheesta tai kuvasta? Ehkäpä siten, että teos on ainutlaatuinen, tusinatuote ei ole. Teoksesta välittyy tekijän erityinen käden jälki. Tätä ehkä voi kutsua omaksi ääneksi. Toisen omaa ääntä voi jäljitellä, mutta oma ääni tunnistetaan. Teos nousee jollain tavalla aina arkisen yläpuolelle sen erityisyyden vuoksi, vaikka se olisi käytännöllinen, esim. pöytä. Teos myös uudistaa ilmaisua ja traditiota. Näin se kulkee askeleen edellä sen kuluttajia. Teos voidaan nähdä eri tavoin. Kun runoilija määrittelee omia teoksiaan, hän voi avata sitä runouskäsityksensä kautta. Tuskin milloinkaan hän selittää mitä teos tarkoittaa. Teos tuottaa merkityksiä ja parhaimmillaan sitä ei voi selittää loppuun. Arjen jäykkyydessä taas asioilla koetaan olevan usein yksi merkitys.

Ulkopuolelta tarkasteltuna runo näyttää itsestäänselvältä. Sillä on tietyt säännöt. Niiden avulla se eroaa muista teksteistä. Se vastaa mielikuvaa perinteisestä runosta, ja jos muuta runoutta ei tiedetä, päätelmä tyydyttää. Kun perehdytään runouteen, aikaisemmat uskomukset joudutaan kyseenalaistamaan. Runouden ensimmäinen oppi on muutos. Toinen on liike. Kolmas on laajentuminen. Runo(us) kaataa rajoja. Neljäs oppi on tyhjentymättömyys. Viides on vaikuttavuus. Kuudes on traditio ja seitsemäs kaanon. Kahdeksas on uusiutuminen. Yhdeksäs ajattomuus. Kymmenes avaa sen, jolle ei ole sanoja. Tätä on runous.

 

Helmikuu: Runon dialogisuus – runo syntyy lukiessa

Runo käyttää kieltä, jota lukija ymmärtää. Se on riittävän samankaltainen lukijan käyttämän kielen kanssa, muuten jännitettä ei muodostu. Vaikka täysin yhteistä kieltä ei olisikaan, runo on läpinäkyvä, jossa pieni ero tuottaa runoon jännitteen.

Runo pyrkii vaikuttamaan toiseen. Vuorovaikutus syntyy, kun toinen reagoi siihen, hänessä tapahtuu liikahdus. Näin kirjoitetaan toiselle. Runo muuttaa mielentilaa ja tuottaa kokemuksen. Kuluneissa ilmaisuissa ja plagiaatioissa teksti ei kuitenkaan liiku: jos kieltä ei uudistettaisi joka hetki, jos omaa ilmaisua ei uudistettaisi, tarkoittaisi se vastaavaa kuin kulttuuri toistaisi koko ajan itseään. Silti kuu on hopeinen kaikkina aikoina, sillä aistihavaintoa voi uskoa.

 

Maaliskuu: Runoudesta isosti

Laajassa merkityksessä runous on kirjallisuuden synonyymi, suppeassa merkityksessä se tarkoittaa lyriikkaa. Lajit lainaavat toisilta lajeilta, esim. runo saa vaikutteita draamasta, mutta runo ei muutu silloin draamaksi. Runouden kenttä on hyvin laaja, laajin kaikista kirjallisuuden lajeista. Ja se on totta.

Lyriikka kuten proosa, aforismi tai draama ovat jälkikäteen luotuja käsitteitä, jolla tunnistetaan teksti sen tyypillisistä lajipiirteistä käsin, mutta aina tekstiä kirjoittaessa ei ajatella sen lajia. Teksti voi muotoutua sellaiseksi kuin se kirjoitetaan tai asettuu. Silloin kirjoitushetkellä laji voi olla määrittelemätön, uinuva. Se voi asettua kahden tai useamman lajin rajalle.

Painettu runo vaikuttaa eri tavalla kuin suullinen. Esitetty runo voi muuntua eri kertoina, kun painettu runo säilyy ennallaan. Kumpaankin esitykseen liittyy vastaanottajan kokemus, joka muodostaa runoon yksilöllisen merkityksen, jossa lukija ei esitä kysymyksiä runolle, vaan itselle. Runon eräs ominaisuus on jaettavuus. Ilman sitä runosta tulee lopulta kasa tunnistamattomia merkityksiä ja aikanaan kasan rippeetkin katoavat.

Voidaan kysyä, onko internetissä julkaistu runo erilainen kuin kirjaan painettu ja jos kirjassa painettu runo tuodaan internetiin, muuttuuko sen tulkinta jollain lailla. Ainakin kokeellinen runous saa ymmärtävämpää vastakaikua digitaalisessa ympäristössä kuin paperille painetussa (kirja, sanomalehti), joka on tyypillinen alusta valtavirran konservatiiviselle runoudelle.

 

Huhtikuu: Aito runo

Runoutta pidetään henkilökohtaisimpana kirjallisuuden lajina. Se välittää tunnetta, nimenomaan henkilökohtaista tunnetta kaikista voimakkaimmin niin kirjoittajalla kuin lukijalla. Runo tuntuu aidolta. Aitoudessa runo sekä lukija kohtaavat. Mutta miten tunnistaa aitous oikein, jos sitä jäljennetään onnistuen siinä täysin? Aito vaikutelma on kirjoittajan tuottama, siltikään tunne ei välttämättä ole totta. Asetelma on vastaava ihmisten kesken. Riittääkö, että on rehellinen itselle? Kirjallisuuden lukeminen on eräänlaista itsensä peilaamista. Teos vaikuttaa lukijan tunteisiin. Itsereflektion avulla lukija pääsee jyvälle omasta itsestään ja tunteittensa syistä. Kirjoittajana lukija voi näin välittää tekstissään puhtaita tunteita (ilo, suru, viha, rakkaus ja pelko) ja löytää niille oikeat sanat (flow). Näistä välittyy vahva voima. Sen sijaan jätetunteiden, kuten kateellisuuden tai häpeän voima on heikkoa siksi, että se on ristiriitainen, puhtaiden tunteiden sekasotku. Puhtaat tunteet ovat aitoja ja vahvoja. Autenttisuus on tunteiden selkeyttä. Jos luettu runo vetoaa lukijan puhtaisiin tunteisiin, on runo aito, vaikka se olisi täydellinen jäljitelmä, sillä runon vaikuttavuus on kaikki kaikessa. Sen pitää vakuuttaa lukija.

 

Toukokuu: Kevään sanoja

Runoutta ymmärtää kun oma runoilijuus on herännyt. Tässä en tarkoita kirjoittamista, vaan runokielen tajua. Kun runo on viesti tai siinä oleva viesti on runokääntein kerrottu, sen kokee niin kuin vierasta kieltä ymmärtää sitä osaava. Runo on lakannut olemasta vieras. Pitää olla halu ymmärtää. On mietittävä henkilökohtaista motiivia, miksi halutaan tätä taitoa. Miksi runous on itselle tärkeä? Viime kädessä asiat palautuvat omaan itseen. Kuka olen aidosti? Miten välitän itseäni ympärilleni sellaisena kuin olen? Mikä on asentoni suhteessa kaikkeen? Silloin sisäinen puhe muodostuu runoksi. Kohosteinen kieli on väkevämpi kuin puhekieli. Se ei tarvitse esim. hymiöitä, mutta voi käyttää niitä. Se ei tarvitse ilmeitä eikä eleitä, sillä lukija kokee runon kokonaisvaltaisesti. Runo viestittää kaikilla keinoillaan. Puhuttu kieli on tässä kyvyttömämpi, löysempi, epätarkempi. Runo voi jopa puhutella lukijaa ilman sanoja pelkällä rytmillä. Runokieli on monimerkityksistä. Siksi eri tulkinnat voivat olla yhtä oikeita, kunhan perustelut nojautuvat itse runoon. Runokieli voi olla moniäänistä, monen puhujan kokonaisuus ja erityisesti monen näkökulman kokonaisuus. Proosa on runoon nähden staattinen. 

Omaa elämänkokemusta kuvaava runo on elämäntarinaa, vaikka muoto voi olla runon. Siitä voi nousta yleistä ja laajempaa elämänviisautta. Viisaus nousee syvästi ymmärretystä elämänkokemuksesta. Ja on runoutta, jolla on idea, jota runo välittää konkreettisin säkein. Lyyrinen minä ei ole kirjoittaja, vaan runon näkökulma ja ääni. Runo on viesti kaikille lukijoille. Siksi on oivallista nähdä lyyrinen minä kirjoittajansa luomana ja objektiivisena. Runo välittää asioita, jotka ovat mahdollisia jokaisen kokea joko tuttuuden tai vertauskuvallisuuden kautta. Runolla on monta tapaa etääntyä kirjoittajasta. Silloin sanoma nousee tekijää tärkeämmäksi.

Jokainen määrittää runoilijuutensa itse. Siksi jokaisella on runoilijan elämä. Usealla kirjoittajalla päivät ovat tapahtumaköyhiä, koska tärkeintä on päänsisäinen. On elettävä siten, että se tuo voimaa, on tehtävä työtä ja levättävä. Jokaisella on omat selviytymiskeinonsa, tapansa toimia, kokea ja kirjoittaa. Kirjoittamisessa tärkeää on jatkuvuus kaikilla tasoilla ja tavoilla sekä oman itsensä tunteminen kaikin tavoin, niin valoisan kuin pimeän puolensa sekä oltava rehellinen itselleen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: