Kuukauden palttalainen: Aimo Kapiainen

Palttan jäsenyys oli minulle ratkaiseva virike siihen, että ryhdyin kirjoittamaan. Ratkaisevaa oli myös Kustannusyhtiö BoD:n esittelytiaisuus keväällä. Silloin valitsin kustantajan. Kolmas ratkaiseva apu oli kun lapseni auttoivat asiassa. Tyttäreni Minna hoiti oikoluvun ja auttoi tietokoneyhteyksistä kustantajaan.

Sain kustantajalta hyväksymisen siihen, että kirja voidaan painaa. Siitä ei mennyt montakaan päivää kun sain eteeni oman kirjani. Se tuntui mahtavalta. Ilo oli myös lukea tietokoneelta, että olin saanut kirjatililleni maksut ensimmäisistä myydyistä kirjoista. Tuntui kuin pikkupojasta, joka on saanut karkkirahaa.

Kirjan kirjoittaminen sinänsä oli mukava kokemus. Mitä pitemmälle pääsin, sitä malttamattomammaksi kävin. Korostan sitä, että käsikirjoituksen valmistuttua kannattaa todella vielä kriittisesti lukea teksti. On asennoiduttava lukijan asemaan. Mikä kirjoittajasta tuntuu itsestään selvältä, ei välttämättä ole sitä vieraalle lukijalle. Niin kauan kun teksti on siellä koneella, sitä on helppo hallita. Se suostuu nöyrästi ottamaan vastaan pienetkin korjaukset ja muutokset.

Sitten kun kirja on valmiina edessä voimasuhteet muuttuvat. Kirja alkaa hallita kirjoittajaa. Teos ei ota enää muutoksia vastaan. Se ikään kuin ilkkuu. Tässä minä olen. Et mahda minulle enää mitään. Silloin on vain kirjailijan kovetettava luontonsa ja sanottava itselle; ”minkä kirjoitin sen kirjoitin”.

Minun aihepiirini tuli aika kaukaa menneisyydestä. Sitä hallitsi sota kriittisine hetkineen ja sitä seuraavat poikkeuksellisetkin ajat.

Kirjailija Eeva-Liisa Mannerta mukaillen täytyy sanoa; tuohon ilmapiiriin, tuohon miljööseen sisältyi paljon enemmän kuin minun pieni elämäni ja kotikyläni viihtyisä hämärä.

Kenties parhaita menneisyyden tulkitsijoita ovat ne, joiden elämästä eilinen päivä on jo kadonnut. Ne jotka eivät enää tiedä mitä söimme lounaalla. Ne jotka eivät enää muista mistä juuri äsken keskustelimme.

AikoKapiainen-1

Aimo Kapiainen

 

Sodan jälkeen

Kansi.indd

Sodan jälkeen – ote kirjasta (bdf)

Nuorelle parille päivä tulee olemaan suuri ja ikimuistoinen. Erityisesti Helvi, joka on hyvin tunneihminen, on aivan onnensa kukkuloilla. Kun hän näkee kaiken tämän ympärillään, onnen kyyneleet eivät ole kaukana.

Puolilta päivin ja vähän ennenkin, väkeä alkaa tulla juhlataloon. Hääpari on vastaanottamassa ja toivottamassa vieraat tervetulleeksi. Kaikille tarjotaan tulokahvit.

Vanhan rovastin saapuminen tietysti huomataan. Hänet ohjataan pieneen erilliseen kahvipöytään. Hääpari tulee hänen seurakseen kahville. Näin he voivat tutustua toisiinsa jo ennen vihkimistä. Helvi on rovastille tuttu jo rippikouluajalta. Tapio tietenkin on hänelle vielä vieras.

Vieraat enimmäkseen viihtyvät pihalla. Jotkut vanhat ihmiset sentään hakeutuvat mielellään sisätiloihin. Aika kuluu nopeasti. Ihmiset muodostavat pieniä keskusteluryhmiä. Tuttujen kesken puhetta kyllä riittää ja vieraammatkin tulevat äkkiä tutuiksi.

Kellon tullessa kaksi, rovasti ottaa juhlamenot hoitoonsa. Vihkijä ja vihittävät siirtyvät suuren sireenipensaan edessä olevan pienen kukkapöydän taakse. Morsiamen kauniin valkoinen hääpuku saa ihastuneita kommentteja. Komea pari, sanoo joku. Väki pihalla asettuu lankkupenkeille. Ne jotka eivät mahdu istumaan seuraavat tilaisuutta seisten. Nuorin väki istuskelee pihanurmikolla. Rovasti on uransa aikana varmasti suorittanut lukemattoman määrän vihkimisiä. Tottuneesti hän vie läpi laulut, lukemiset ja rukoukset. Hän pitää myös hyvin tunteikkaan puheen. Rovasti osoittaa aluksi sanat erityisesti Helville. Hän tuntee tämän kotitaustan ja tietää Helvin erityisen kunnolliseksi nuoreksi, joka on ollut mukana myös seurakunta työssä. Rovasti puhuu myös sulhaselle, Tapiolle, miten tämä on joutunut uhraamaan nuoruudestaan monia vuosia sotarintamalla. Siellä hän on niin monen muun sotilaan kanssa puolustanut tämän maan itsenäisyyttä. Siellä he ovat joutuneet laittamaan henkensä alttiiksi isänmaan puolesta. Miten paljon sota aiheuttaakaan kuolemaa ja inhimillistä kärsimystä ja hätää.

Vanha rovasti muistuttaa, että raamatun mukaan ihmisen tehtäväksi on annettu luoda elämää, ei tuhota sitä. Luomiskertomuksessakin kerrotaan, miten Jumala siunasi miehen ja naisen sekä sanoi; ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa”.

Pappi puhuu myös siitä, miten tämä rintaman läheisyydessä ollut kunta on joutunut kokemaan evakkotaipaleen. Kaikkivaltias kohtalo on kuitenkin johdattanut meidät takaisin tutuille asuin sijoille.

Jumalan johdatuksesta olemme nyt itsenäinen ja vapaa maa. Nuoret voivat aloittaa toivorikkaina maan rakentamisen. Perustaa perheitä ja viettää normaalia siviilielämää.

Parille, samoin kuin tietysti myös heidän vanhemmilleen, tunteikkain hetki on, kun vanha rovasti julistaa nuoret aviopariksi, mieheksi ja vaimoksi.

Varsinkin vanhempi naisväki on hyvin liikuttunut. Moni pyyhkii enemmän tai vähemmän salaa kyyneliä silmistään. Onhan sodan muistotkin vielä niin tuoreessa muistissa. Nuo muistot luovat ikään kuin taustaa tälle tilaisuudelle.

https://www.bod.fi/kirja/aimo-kapiainen/sodan-jaelkeen/9789515684127.html

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: