Kuka mie oon ja mist mie oon?
Olen Ravin Terttu Miehikkälästä. Työsarkani pankkialalla tein Haminassa ja jo muutama vuosi ennen eläkkeelle siirtymistä muutin lapsuudenkotiini Muurikkalaan. Luonto on minulle tärkeä ja metsä antaa voimia. Pieni rantasaunani Urpalanjoen rannalla on yksi voimanlähteeni ja innoittajani. Joki virtaa aina eteenpäin ja niinhän se on ihmiselossakin tehtävä.
Kansakoulussa olin alaluokilla innokas aineiden kirjoittaja ja vihko toisensa perään täyttyi. Ystävällinen ja ymmärtäväinen opettaja antoi uusia vihkoja. Kolmannella luokalla jo piti pysyä ”ruodussa” ja kirjoittaa vain määrätyt aineet. Usein aineeni luettiin ääneen. Keskikoulussa tuli vaikeuksia, kun kirjoitin niin innokkaasti, että kielioppi unohtui tyystin. Punaisia merkkejä, viivoja ja opettajan kommentteja oli sivuilla paljon. Numerot sen mukaiset, kansakoulun 9 muuttui 6:ksi.
Ensimmäisen runovihkoni kirjoitin noin kymmenvuotiaana. En sitä kenellekään näyttänyt, mutta tallessa on vielä. Vanhemmat sisareni suuttuivat kun luin heille heistä kirjoittamani runot.
”Karjalaisuudesta kiitos” runovihkon julkaisin vuonna 1991 äidilleni äitienpäivälahjaksi. Mummoni on syntynyt Koivistolla ja ensi käynnit siellä innoittivat runoihin. Puhdasta karjalanmurretta en osaa, mutta paljon käytän sitä mitä lapsena olen oppinut ja kuullut. Runovihkoseni sai hyvän vastaanoton ja se tuntui hyvältä koulumuistojen jälkeen.
Nuottikorvaa minulla ei ole, mutta 2010 aloin kirjoittaa laulujen sanoja ja niissäkin Karjala vahvasti mukana. Ystäväni Reetta ja Timo Värri alkoivat tekstejäni säveltää ja julkaisimme niistä cd-levyn jolla on sama nimi kuin runovihkollani eli ”Karjalaisuudesta kiitos”. Yhdessä teimme sitten vielä kirjasen ”Karjalaisii laului meijen viisii”. Viipurin Monrepo`s puistosta olemme tehneet pari laulua ja myös lottalauluja. Yksi lottalaulu pääsi mukaan kouvolalaisen Jouko Törmälän kokoamaan tänä syksynä julkaistuun Lottalauluja kirjaan. Yksi rakkaustangokin on valmiina.
Työelämässä ollessani kirjoitin eläkkeelle lähteville kronikoita ja näytelmiäkin eläkejuhliin.
Lehtiartikkeleita olen kirjoitellut muutamiin lehtiin aina silloin tällöin, mikä onkin mielenkiintoinen lisä kirjoitteluun. Niitä kirjoittaessani yritän muistaa punaisen tekstin ainevihkossa: ”Äläpäs venytä virkettä liikaa.” Toki olen sopinut toimittajien kanssa lyhentämisestä ja muokkaamisesta.
Palttaan liityin mukaan Markus Staffanin pyynnöstä ja siitä on aikaa joten en edes vuotta muista. Olin lausumassa runojani Miehikkälässä toimintakeskus Ratevassa ja siellä ensi kerran kuulin yhdistyksestä. Nyt viime vuosina olen osallistunut mm. kuukauden Inspis tekstien luomiseen ja pari kertaa ollut lausuntailloissa. Pyyntöjä lausuntaesityksiin tulee muutamia vuodessa ja usein on aiheena Karjala runojen lisäksi Yrjö Jylhän ”Kiirastuli” runot.
Pöytälaatikoissa on tekstejä odottamassa julkaisua, toteutuuko jää nähtäväksi.
Olen Kaakonkulman Lottaperinneyhdistyksen, Muurikkalan Kyläyhdistyksen ja Kaakon Taideyhdistyksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsenenä Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekillassa ja Miehikkälän Sotaveteraaneissa. Jäsenenä Palttan lisäksi muutamassa muussa yhdistyksessä, joten ohjelmaa riittää. Palttan jäsenyys poikkeaa muista, koska tässä saa käyttää luovuutta ja monesti huumoriakin! Tästä minä pidän! Tätä haluan jatkaa!
Terttu Ravi Paltan Suomi 100 -runotapahtumassa 6.7.2017 Lappeenrannassa.
Oheisen runon Terttu on kirjoittanut noin 10-vuotiaana siskolleen Tuulalle. Se on Tertun ensimmäisestä runovihkosta. Siitä, jonka runoja kenenkään ei pitänyt koskaan nähdä…
Sisareni Tuula
Oli Tuulalla kädessä omena
ja se oli aika komea.
Minun sitä teki mieli
ja alkoi kostua kieli.
Mutta Tuula antanut ei,
vaan piiloon omenan vei.
Paltta 