Kuukauden palttalainen: Riitta Voutilainen

Riitta Voutilainen_KP

Olen Riitta Voutilainen ja hurahdin kirjoittamiseen vasta ollessani eläkkeellä. Olen huomannut, että mitä enemmän sitä harrastan, sitä syvemmälle sen maailmoihin ymmärrän pyrkiä ja sitä tärkeämmäksi kirjoittaminen ja lukeminen ovat minulle tulleet. On ollut kiinnostavaa huomata, että kirjoittamalla, tahtoi sitä tai ei, peilaa aina jollakin tasolla ja joillakin tavoin itseään ja elettyä elämäänsä.

 

Olen vetänyt jonkun vuoden Lappeenrannan kirjoittajaryhmää, Haukkaa. Syyskuussa 12. päivä on syyskauden ensimmäinen tapaaminen klo 17.30 Lappeenrannan maakuntakirjastossa. Imatralle on toivottu omaa Paltan alueryhmää ja sen ensimmäinen tapaaminen on 4. päivänä syyskuuta klo 17.30 – 19.00 Imatran kaupunginkirjastossa, Virastokatu 1. Silloin esittelen Haukan toimintaperiaatteita yhtenä vaihtoehtona toimia ja kerron sen antaman tuen ja kannustuksen merkityksestä kirjoittamiselle.

 

Jokaisella on omat vaihtelevat tavoitteensa kirjoittamisille. Itselleni tärkeimpiä tavoitteita ovat vastausten hakeminen kysymyksiin, kuka minä oikein olen ja miksi minusta on tullut tällainen kuin nyt olen ja minne nyt toivon polkuni johtavan. Kirjoittaminen on myös keino ja väline, jolla saa kuohuvan mielensä rauhoittumaan ja oivaltaa uusia näkökulmia mielen myllerryksistä. Sanat paperilla, olivatpa ne sitten millaisia tahansa, eivät loukkaa ketään edellyttäen, että varmistaa, ettei kukaan pääse niitä lukemaan. Kirjoittamisen mahdollisuuksista mielen tasapainottamiseksi pidän kurssin Kirjoittamalla irti mielenmyllerryksistä Etelä-Karjalan Kansalaisopistolla 21.9. alkaen torstaina klo 19.00 – 20.30.

 

Kirjoittaessa ottaa aina riskin ja miettii, voinko sanoa näin tai olenko ollenkaan oikealla polulla. John Irvingiltä olen löytänyt pari lausetta, jotka ovat rohkaisseet minua. ”Jos ei pian pelkää nolaavansa itseään tai menettävänsä otetta kokonaisuudesta, asia, jota on tekemässä, tuskin on kovin elintärkeä. Jos ei koe kirjoittavansa taitojensa äärirajoilla, miksi kirjoittaisi ollenkaan? Jos ei ollenkaan pohdi sitä, onko juuri minulla oikeutta kertoa tämä tarina, ei yritä tarpeeksi.”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: