Uilokurpposet

uilot

Kodikkaasti ylevien asioiden ääressä

Parikkalan ja Rautjärven kirjastoissa kokoontuu vuorotellen, noin kahden viikon välein ryhmä naisia, joita yhdistää kirjoittamis- ja lukemisharrastus. Ja muun muassa kyky eläytyä, kehua, kiittää; antaa kritiikkiä ja olla kritiikin kohteena; innostua ja syttyä…

Uilokurpposet -ryhmä (nimi napattu Lempi Jääskeläisen kirjasta) on yksi Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa toimivan kirjoittajayhdistys Paltta ry:n neljästä paikallisryhmästä.

– Paltta olisi torso ilman paikallisryhmiään. Ryhmät ovat todella tärkeitä ja varsinkin, kun Paltan alue on näin suuri käsittäen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson. Kirjoittamista ja luovuutta tukevaa yhteisöllistä toimintaa on hyvä olla mahdollisimman monessa paikassa, mahdollisimman monen ihmisen saavutettavissa, summaa Paltan puheenjohtaja Tarja Okkonen.

 

”Suuri ilo”

 

Parikkalan-Rautjärven ryhmä syntyi syksyllä 2010, ja mukana on kymmenkunta eri-ikäistä naista. Joku on jäänyt vuosien varrella pois, mutta mukaan on tullut uusiakin, joku taannoin päättyneestä lukupiiristäkin.

Kokoontumisten aiheet päätetään aina ennakkoon. ”Kotiläksynä” on usein kirjoitustehtävä, vaikkapa runo ennalta sovitusta teemasta; oman elämäkerran alku, teksti vanhasta valokuvasta; valmiin tekstin muuttaminen toiseen tyylilajiin – ryhmän jäsenillä on esimerkiksi ollut ilo kuulla Pikku Prinssiä savoksi. Joskus on keskusteltu luetuista kirjoista, toisinaan pidetään runoraatia tai tehdään teatterivierailu.

Ryhmän vetäjänä on ollut alusta saakka kirjailija Sirkka Laine, nyt vetovastuuta jakaa hänen kanssaan Anu Partanen.

– Vaikka olen vetänyt kirjoittajaryhmiä kymmeniä vuosia, en osannut vielä lopettaa, eläkkeelle virallisesti jäänyt Sirkka hymyilee.

– Ja tämä ryhmä on ollutkin miulle hämmästyttävän suuri ilo, hän kiittelee ja epäilee, että vastaavia, kahdessa kunnassa toimivia ryhmiä ei ehkä Parikkalassa ja Rautjärvellä kovin monta ole.

Erityisesti pitkän linjan opettajaa ilahduttaa se, että kirjoitustehtävissä yhdestä ja samasta teemasta huolimatta ryhmän jäsenten kirjoittamat tekstit ovat aina täysin erilaisia ja hyvin henkilökohtaisia: se kertoo jotain myös ryhmän luottamuksellisesta hengestä.

– Jokaisen tarina juoksee siitä omasta lankakerästä.

 

Suostakin ylös

 

Ryhmän ilmapiiri on saanut tuotteliaaksi myös niitä, jotka eivät juurikaan ole harrastaneet kirjoittamista.

– Mie en ole ikinä ollut intohimoinen kirjoittaja vaan lukija. Kirjoittamiseen pitää tulla inspiraatio, ja täältä sen olen saanut. Tulpat ovat auenneet, ja se onkin ollut todella tyydyttävää, kuvailee Kirsti Sahla ja kertoo esimeriksi tehtävästä, jossa piti kirjoittaa tajunnanvirtaa taustalla kuultu musiikki inspiraation lähteenä.

– Miultahan meinasi loppua kynästä lyijy!

– Porukka on niin kotoinen ja tunnelma vapaa, hän kiittelee.

Riitta-Liisa Repo kertoo tulleensa ryhmään, koska haluaa panostaa kirjoittamiseen.

– Toisilta oppii niin paljon! Vielä kun oppisin antamaan palautetta itsekin, hän hymyilee.

Aiemmin lähinnä päiväkirjaa kirjoittanut Kristiina Heikinheimo sanoo, että ryhmän myötä kirjoittamisesta on tullut yhä tärkeämpää.

– Kirjoittamistehtävä ovat ihan parhaita – kun joutuu lukemaan omaa tekstiään ja suostuu myös kritiikkiin.

– Olen tuntenut suurta ylevyyttä, kun mieli nousee tarinankerronnan tasolle, kuvailee Taimi Saukkonen, joka myös kiittelee Sirkka Lainetta ”ihanaksi opettajaksi”.

– Vaikka olisi suohon uponnut, hän nostaa ylös.

– Sirkka osaa vetää oikeasta nauruista, lisää Kirsti.

Seija Stavénista ilahduttavaa on ollut etenkin se, kuinka omanlaisia tekstejä ryhmän jäsenet ovat tuottaneet.

– Tärkeää on myös ollut saada palautetta toisilta ja sanoa se omakin mielipide.

Leena Ruotasen mielestä Uilot on terapoiva porukka.

– Keskustelut kulkevat vailla reunoja ja rajoja. Huomaamattaan uskaltaa tuoda julki omia pimentojaan ja auringonläikkiä itsestään, Leena kuvailee.

– Monet harjoitukset ovat jättäneet jälkiä sekä omista että muiden teksteistä. Jotkut tekstit ovat jääneet lähtemättömästi mieleen, sanoo Anu Partanen.

– Suuri osa tekstin mielikuvista ja tarinasta syntyy, kun kuulijana voi eläytyä –  ja kuka osaisi paremmin lukea omaa tekstiään kuin kirjoittaja itse, hän lisää.

Parikkalan-Rautjärven Sanomat 23.5.2016 , teksti ja kuva Leena Pajari-Kosonen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: