Tule mukaan antologiaan!

Kirja-ala on nimennyt vuoden 2015 Kirjan vuodeksi kirjailija Laila Hirvisaaren aloitteesta. Vuosi alkoi  etuajassa jo viimevuotisilla Frankfurtin kirjamessuilla, joissa Suomi oli teemamaana.

Paltta on päättänyt osallistua Kirjan vuoteen julkaisemalla pitkästä aikaa oman antologiansa, novellikokoelman. Antologian teemana on Kirja. Paltta myös tuo kirjoja esille monilla eri tavoilla vuonna 2015. Suunnitteilla on mm. kirjapalsta paikallislehteen.

Tässä ohjeet antologiaa varten:

  • Kirjoita novelli aiheesta Kirja. Tekstin pituus saa olla enintään 5 liuskaa.
  • Riviväli 1,5 ja fontti Times 11 pistettä.
  • Tallennusmuoto: rtf.
  • Lähetä novellisi 31. tammikuuta 2015 mennessä osoitteella: ritva.kattelus@gmail.com.
  • Osallistumismaksu on 30 €. Se laskutetaan kaikilta antologiaan hyväksytyiltä helmikuun aikana. Jokainen osallistuja saa maksua vastaan yhden kappaleen kirjaa ja mahdollisuuden ostaa lisäkappaleita edulliseen omakustannushintaan.
  • Kirja ilmestyy huhtikuussa 2015.

Osallistumismaksulla katetaan kirjan editointi-, kansi-, taitto-, painatus- ja jakelukulut.

Antologiaan hyväksytään vain Paltan jäsenten tekstejä.

Lisätietoja: ritva.kattelus@gmail.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: