Paltta juhli 50 vuottaan

Kirjoittajayhdistys Paltta ry vietti 50-vuotisjuhlia Ruokolahdella sunnuntaina 10.3.2013. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu kirjailija Matti Mäkelä, joka muistutti juhlayleisöä että maakunnalliset kirjailija- ja kirjoittajayhdistykset ovat toimineet kirjoittajien kohtauspaikkana 1960-luvun alusta alkaen ja toimivat myös jatkossa, kunhan toimintaa kehitetään ajan vaatimuksiin sopiviksi. Ammattikirjailijoita hän patisti antamaan julkista tunnustusta niille yhteisöille, joista ovat ponnistaneet ammattilaisiksi. Usein tämä on tapahtunut juuri kirjailijayhdistysten kautta. Juhlassa esiintyi myös Paltan jäsen, runoilija Päivi Lappalainen.
Välittömästi juhlan jälkeen pidettiin kirjoittajayhdistys Paltta ry:n vuosikokous. Puheenjohtajana jatkaa kotkalainen Anna-Maria Länsimies.
”Paltan toiminta on monella tapaa vedenjakajalla. Vuosikokouksen osallistuneet jäsenet jakoivat johtokunnan huolen siitä, että yhdistyksen ja apurahojen hallinnointi ja toiminnan järjestämisvastuut kasautuvat nyt samoille henkilöille. Lisäksi toimintaympäristö on erityisesti rahoituksen osalta muuttunut niin, että myös yksittäiset projektit ja työryhmät voivat hakea tukea toiminnalleen. Järjestöbyrokratian pyörittäminen ei voi olla toiminnan itseisarvo, kun jatkoa mietitään”, Länsimies toteaa.
Paltan johtokunnassa jatkavat Anu Partanen Parikkalasta ja Martti Linna Haminasta. Uusina johtokuntalaisina aloittavat Ritva Kattelus Lappeenrannasta, Kirsi Komulainen Kouvolasta, Heleena Lönnroth Kotkasta ja Tarja Okkonen Lappeenrannasta.
”Uusi johtokunnalle ja jäsenillä on vuosi aikaa pohtia syvällisesti, mitä toiminta on jatkossa ja miten sitä hallinnoidaan. Etäisyydet tuovat oman haasteensa koko Kaakkois-Suomen kattavalle toiminnalle. Kirjoittaminen ja kokemusten jakaminen, tehdään sitä sitten harrastuksena tai ammattina, tulee olla Paltan toiminnan keskiössä”, Länsimies muistuttaa.
(Lehdistötiedote 12.3.2013) Kuvat: Päivi Lappalainen
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: