Karin resepti toimii

Tänä vuonna 12. kerran järjestetty Turun Science Fiction Seura ry:n Nova on palautteellinen kirjoituskilpailu scifin ja fantasian kirjoittajille. Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa sf-kirjoittajakenttään uusia nimiä.

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 81 kirjoittajaa yhteensä 108 novellilla. Tuomareina toimivat tänä vuonna Marianna Leikomaa, Natalia Kisnanen, Heikki Nevala sekä Saara Henriksson, ja esiraadissa ahkeroivat Kirsi Saaros, Henna Sinisalo ja Natalia Kisnanen. Koko kilpailun voitti Jaana Lehtiö novellilla Palmikko.

Paltan jäsenistöstä kilpailuun on ehtinyt osallistua ainakin Kari Välimäki. Eikä turhaan: Karin novelli Isomummon resepti sijoittui viidenneksi. Tämä käy jännittäväksi ja jäämme odottamaan, missä yhteydessä Karin nimi seuraavaksi nousee esiin. Onnea ja menestystä!

2 Responses to Karin resepti toimii

  1. Marja sanoo:

    Kilpailuihin voi osallistua monella mielellä. Laiskalle kirjoittajalle ne antavat ainakin määräajan. Vuosien kuluttua voi tosiaan olla mielenkiintoista katsoa, mitä tuli kirjoitettua – varsinkin jos on kirjoittanut scifiä ja jännittäviä tulevaisuuskuvia.

  2. Minäkin osallistuin samaiseen novellikilpailuun kahtena vuonna, kun olin vielä lukiossa – muistaakseni, tai niillä paikkeilla, ei taida olla tässä vaiheessa enää tarkalla ajankohdalla niin väliä. Kaksi kunniamainintaa sain; tuskinpa olivat sen arvoisia, mutta kannustivat ainakin jatkamaan kirjoittamista.

    Kaikenlaisia muistoja sitä löytyy. Uskaltaisikohan niitä tekstejä lukea…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: